| ||||||||||||||||
|
10.05.2011 Joukkueet
|
Uutiset D98 31.8. 98 tytöt piirin mestareiksi!
Into kohtasi RoPS kahdessa
sarjassa tänään. D12 tytöt pelasivat Junkohallissa ja sen ottelun Into vei
selvin 6-0 (3-0) lukemin ja ilman RoPS loistavasti pelannutta maalivahtia
olisi lukemat voineet olla tuplasti suuremmat. Innon maaleista Jassu teki
kaksi, Vilu, Miia, Jenna ja Tytti kykin yhden. Jassu veti komean
rankkarimaalinkin, mutta maali jouduttiin hylkäämään, kun pelikaverit
ryntäsivät liian innokkaasti rangaistusalueelle. Into oli koko ajan selvästi
vahvempi, voitti suurimman osan kaksinkamppailuista ja liikkui aktiivisemmin
ja rohkeammin. Aika ajoin syöttöpeli kulki todella hienosti ja peli toimi koko
ajan vaikka valmentajat kokeilivat pelaajia eri pelipaikoilla. Innon tytöt
varmistivat paikkansa ylemmässä loppusarjassa ennen viimeistä peliään 30.6.
ONS98 valkoista vastaan vieraissa.
C15 tytöt matkasivat
Rovaniemelle. Mukana oli vain 12 tyttöä, joista kolme 1997 syntynyttä.
Perusporukasta puuttui tyttöjä edustustehtävien ja lomareissujen vuoksi.
Mukana olleet näyttivät taas kerran, että tasossa ja tahdossa riittää. Tauolla
joukkue oli vielä maalin tappiolla, mutta käänsi pelin toisella jaksolla 1-2
vierasvoitoksi. Maalit viimeisteli tuttuun tapaan Maria Kuronen ensin
vapaapotkusta kuudentoista kaarelta maalivahdin käsien kautta ja sitten
irtautumalla puolustukselta nokikkain maalivahdin kanssa. Kesätauolle Into
lähtee puhtaalla pelillä sarjakärkenä ja pelaa 4.8. kotona TP-47:aa vastaan ja
5.8. vieraissa ONS96 punaista vastaan.
Viestintäkatkos isäntäjoukkueen
ja ottelun tuomarieden välillä siirsi vartilla Innon ja LaFK:n 98-tyttöjen
pelin alkua. Ottelun tuomitsivat lopulta valmentamansa joukkueen kanssa
Rovaniemelle matkalla ollut piirijohtaja Esa Saajanto ja Innon
jalkapallojaoston vetäjä Markku Soppela. Pelin jälkeen todettiin yhdessä, että
varatuomarit eivät ratkaisseet ottelun tulosta vaan tiukka ottelu ratkesi
pelillisesti. Tuulisessa säässä maalinteon aloitti ensimmäisen jakson
myötätuuleen pelannut LaFK. Joukkueen Jenni Moilanen pamautti komeasti 1-0,
kun Innon tyttöjen purku ei onnistunut ja LaFK järjesti kapteenilleen
tekopaikan. Into tasoitti, kun peliä oli pelattu 14 minuuttia. Painostusjakson
päätteeksi Jenna Vaarala nosti pallon yli vastaantullen maalivahdin. Kolme
minuuttia edellisestä ja Sara Huhtaniska laukoi kaukaa hirren alle ja siirsi
Innon 2-1 johtoon. Niissä lukemissä mentiin myös tauolle. Toista jakso
ehdittiin pelata 7 minuuttia, kun Tytti Rauhala juoksi itsensä laidan kautta
tekopaikkaan ja tarkka veto takanurkkaan lupaili jo Innolle kolmea pistettä.
LaFK kuitenkin kavensi lukemat, kun hyvän hyökkäyksen päätteeksi Jasmin
Männistö pääsi nokikkain hyvin pelanneen Innon maalivahdin Mira Liikasen
kanssa. Kummallakin joukkueella oli mahdollisuutensa lisämaaleihin, mutta
pisteet jäivät tällä kertaa Kemiin 3-2 lukemin. Into paransi mahdollisuuksiaan
päästä pelaamaan syksyllä ylempään loppusarjaan. Edessä on kuitenkin vielä
kotipeli RoPS:ia vastaan 23.6. klo 19.30 Junkohallissa ja 30.6. klo 18.30
vieraspeli Oulussa Hovisuon tekonurmella ONS 98 valkoisen vieraana.
25.4. Juhlaturnauksesta juhlien kotiin T12 -ikäluokassa mukana oli 12 joukkuetta, jotka oli jaettu kolmeen neljän joukkueen alkulohkoon. Into voitti alkusarjan puhtaalla pelillä tehtyään 11 maalia ja pitämällä oman maalin puhtaana. Ensimmäisessä pelissä aamuyhdeksältä vähän levottomasti nukutun yön jälkeen kaatui FC Sportin 99-tytöt maalein 3-0. Toiseen otteluun vastustajaksi saatiin tuttu ONS 98 valkoinen. Oululaiset joutuivat antamaan periksi lukemin 5-0. Kolmannesta pelistä ennakoitiin tasaista, kun vastaan tuli Seinäjoen Mimmiliigan 98-tytöt. Into kuitenkin hallitsi ja voitti lopulta 3-0 ja paikka sunnuntain mitalisarjassa varmistui. Aamulla aurinko paistoi lämpimästi ja sulatti routaa niin, että kenttä oli isoilta alueilta liejuinen, kun Innon tytöt kohtasivat FC Sportin isokokoisen 98 valkoisen ryhmän. Kumpikin joukkue puolusti vahvasti ja kun maalintekoyrityksiä haittasi myös upottava ja märkä kenttä päädyttiin ottelussa maalittomaan tasapeliin. Pelin jälkeen vaasalaiset kehuivat seuraavaa vastustajaa GBK:ta tosi kovaksi ryhmäksi. Into otti kuitenkin 4-2 voiton Sara Huhtaniskan maaleilla. Sara paukutteli muissakin otteluissa suurimman osan intolaisten maaleista. Turnausvoiton Innolle ratkaisi mitalisarjan viimeinen ottelu, jossa FC Sport valkoinen voitti GBK:n 1-0. Voitto tuli maalieron turvin. ToJK/TP-47 ja Kemin Into turnausvoittoihin (Pohjolan sanomat 26.4.) 12.-14.6.09 Särkänniemi Cup, TUL-liittojuhla Innon E11 tytöt sijoittuivat hienosti hopealle Särkänniemi Cup:ssa. |
|
|
Tue Innon Mimmejä pelaamalla porukkapelit FinnBingossa!
|